Seuraava osa: Osa 15

Kuvat: 100%
Teksti: 0%
Muokatut kuvat: 50%

lauantai 7. joulukuuta 2013

04- Perheen lisäystä

                                                                            ***
Olin varmaan tulossa kipeäksi sillä minua oksetti hirveästi aamuisin.  Välillä jouduin jopa juoksemaan vessaan "halailemaan" pönttöä.
 Calvin oli aloittanut työt toimituksessa. Hänen työn kuvaansa kuului kirjoittaa lehden blogia.
 Calvinin työpäivät alkoivat heti aamusta, joten heräsin yleensä vasta kun hän oli lähtenyt. >>Parasta valmistaa aamiaista<< mietin. Suuntasin siis jääkaapille.
 Kokkasin yleensä lämpimiä voileipiä Calvinille, koska kun minä lähdin töihin, niin Calvin tuli kotiin.
 Pian voileivät olivatkin valmiita syötäviksi.
 Calvinin piti myös tehdä paljon etä-töitä. Esimerkiksi kirjoittaa artikkeleita ja arvosteluja lehteen. Calvinin artikkelit olivat todella suosittuja. Calvin oli jopa voittanut suuren rahapalkinnon kirjoituksillaan.
 Osilla rahoista olimme hankkineet SimPadin, jolla luin ruuanlaittoon liittyviä kirjoja.
 Oksentelu vain jatkui ja jatkui läpi syksyn. Mietin jo pitäisikö käydä lääkärissä.
 Pian kuitenkin selvisi että olin raskaana. >>Miksi en heti tajunnut sitä!?<<  ajattelin. Olin saanut jo äityyspakkauksen sairaalasta. Enään piti kertoa Calvinille.
 ''Kuule Calvin, nyt on tainnut käydä niin että...Minä olen raskaana'' sanoin hymyillen varovasti.
 Calvinin ilme oli näkemisen arvoinen. Tuon suu loksahti ammolleen ja silmät olivat pudota päästä.
 ''Mutta sehän on ihanaa, olen aina halunnut perheen'' Calvin sanoi. ''Niin arvasin että ilahtuisit kun unelmoit suurperheestäkin'' sanoin iloisena. Kaikki tuntui niin täydelliseltä.
                                                                             ***
 Viikot kuluivat ja maha kasvoi. Olin jäänyt jo äityyslomalle. Päivät kuluivat aina samalla tavalla. Kun heräsin Calvin oli jo töissä.
 Joko pönttö oli tukossa tai suihku vuoti. Niinpä minä korjasin rikkinäisiä asioitamme.  Lisäksi minä olin se joka siivosi ja teki ruokaa, käytännössä tein kaikki kotityöt.
 Suhteemme oli viilentynyt hieman eikä arki enään ollut sitä mitä se oli alussa. Olin näreissäni miehelleni koska hän ei pahemmin osallistunut ruuanlaittoon tai mihinkään muuhunkaan. Eikä edes huomioinut minua.
Joko hän teki etä-töitä tai ''rentoutui'' pelaamalla tietokonepelejä.
 Päätin eräänä iltana ottaa asian puheeksi. ''Kuule Calvin, tiedän että rakastat työtäsi mutta voisitko huomioida välillä minuakin ja auttaa koti töissä. Olen kuitenkin raskaana ja minun pitäisi jo tässä vaiheessa ottaa rauhallisesti'' selitin surullisena Calvinille.
 Mutta Calvin ei reagoinut niinkuin oletin, vaan suuttui minulle. ''Kuule minä tässä talossa olen se joka tuo leivän pöytään ja ei meillä olisi varaa elää ilman että työskentelisin ankarasti''
 Siinä vaiheessa hermostuin. ''EN KÄSKENYT SINUN LOPETTAA TYÖSKENTELYÄ KOTONA. PYYSIN VAIN ETTÄ OSOITTAISIT VÄHÄN RAKKAUTTA MINUA KOHTAAN TAI AUTTAISIT KOTI TÖISSÄ!'' huusin vihaisena.
Ennenkuin Calvin ehti sanoa mitään ponnahdin ylös tuolista. ''Menen kävelylle''sanoin tyyneenä. 
 ''Ihan sama'' kuulin Calvinin sanovan kun lähdin ovet paukkuen. Näin sivusilmällä miten Calvin oli siirtynyt jo koneelle.
 Calvin kirjautui sisään suositulle chatti huoneelle jossa hän keskusteli veljensä kanssa äskeisestä riidasta.
 Lähdin kohti syys-riehaa joka oli aivan kävely matkan päässä. >>Hmm.. Millainenkohan syys-rieha täällä on<< mietiskelin.
 Päätin ekaksi kokeilla kummitustaloa. >>Ainakin on hyvät lavasteet. Haudat ovat aidon näköisiä<< mietiskelin.
 Kummitustalossa oli jokin noita joka teki jonkun taijan minuun ja siksi muutuin haamuksi, mutta tuo noita lupasi että vaikutus loppuisi 3-tunnin päästä ja olisin taas normaali sim. (Eikä sillä olisi vaikutusta vauvaan)
 Päätin käydä ostamassa kojulta sokerimunkin. ''Olet tainnut törmätä kummitustalon noitaan'' myyjä sanoi virnistellen. ''Juu valitettavasti.. Onneksi tämä on väliaikaista'' vastasin myyjälle.
 Niinpä kipusin ulkoilma terassi/laiturille syömään sokerimunkkiani. >>Hitto täytyy odottaa 3 tuntia että pääsen kotiin, sillä en voi mennä kotiin haamuna<< ajattelin syödessäni.
                                                                             ***
 Calvin alkoi olla jo huolissaan minusta, olinhan ollut jo monta tuntia poissa ja kello oli jo puoli 9 illalla.
 Olin juuri käynyt naisten huoneessa kun kummitus kirouksen vaikutus loppui. ''Vihdoinkin'' huokaisin. Riehakin oli jo suljettu tunteja sitten. >>Calvin on varmaan todella huolissaan minusta<< ajattelin. Pian olinkin kotona.
 Vedin syvään henkeä ja avasin ulko-ovemme Calvin säpsähti kuulessaan lukon käyvän. Sekunnin murtoosan tuijotimme toisiimme.
 Sekunnissa Calvin ryntäsi luokseni ja veti minut lämpimään halaukseen. ''Missä sinä oikein olet ollut, olin todella huolissani'' Calvin sanoi. ''Pitkä tarina'' sanoin hymyillen. ''Lupaan olla parempi aviomies ja isä, kunhan lupaat että et enään tee noin!'' Calvin sanoi huolta äänessään. ''Lupaan'' sanoin.
 ''Onhan vauvalla kaikki hyvin?'' Calvin kysyi tunnustellessaan mahaani. ''Tottakai on'' sanoin hymyillen.
 Sinä yönä nukuin erityisen hyvin pitkään aikaan.
 Vatsa senkun kasvoi oli jo todella vaikeaa edes kävellä.
 Selkäkin oli koko ajan hyvin kipeä ja oksetti vähän väliä.
 Olin ostanut raskautta käsittelevän kirjan. ''Tosi paksuna: Odottavan äidin mietteitä'' Toivoin myös että Calvin ehtisi tämän lukea, mutta tiesin että tuskin, sillä olin jo viimeisilläni raskaana.
 Sinä päivänä Calvin tuli töistä hymyillen kun Naantalin aurinko. Hän oli saanut mojovan boonuksen ja lisäksi ylennyksen. Nyt hänen tehtävänsä oli kirjoittaa eräänlaista lukijoiden kysymyksiin vastaavaa palstaa. Sen lisäksi hänen piti vieläkin kirjoittaa artikkeleitä ja arvosteluja.
 Calvin päätti heti mennä harjoittelemaan karisman taitoaan, sillä sitä tarvittiin hänen uudessa työnkuvassaan.
 Sillä aikaa minä vein roskat roskikseen. >>Minäpä taidan lähteä hakemaan kurpitsoja Syys-riehasta<< mietiskelin.
 Sillä aikaa kun kävelin syysriehaan Calvin oli alkanut lukea samaa raskautta käsittelevää kirjaa kuin minä olin lukenut.
 Paikalle päästyäni supistukseni alkoivat ja lapsivesi meni. ''VOI HEMMETTI!'' huusin tajutessani että synnytykseni oli käynnistynyt.
 Pääsin juuri ja juuri lähimmälle taksitolpalle. ''SAIRAALAAN JA VAUHDILLA MÄ SYNNYTÄN'' huusin ja ymmärtäväinen mieskuski antoi minulle kyydin ilmaiseksi.
 Siinä minä olin Appaloosa Plainsin sairaalan edessä. Tuo vaaltava U-muotoinen rakennus kohosi edessäni. Astelin sisään ja sain heti huoneen.
 Sairaalasta soitettiin Calvinille joka lähti saman tien kohti sairaalaa. >>En halua myöhästyä ensimmäisen lapseni syntymästä<< Calvin ajatteli.
 Pian Calvin juoksi sairaalan ovista sisään.
 Parin tunnin jälkeen tulin ulos sairaalasta pieni tyttö sylissäni. Nimesimme hänet Beatriceksi mutta ajomme kutsua häntä Beaksi. Horoskoopiltaan Bea on Kalat.

Bea on luonteltaan:
- Herkästi innostunut
- Nero

 Olimme rakentaneet lasten huoneen oman huoneemme yhteyteen. Olimme ostaneet kehdon ja vauvakeinun. Olimme myös löytäneet kirpparilta mukavan löhötuolin lastenhuoneseen.
Tässä vielä pohjapiirustus talostamme. 
                                                                        ***
Jee nyt on 2 sukupolvi syntynyt mailmaan. =) Olen päättänyt nimetä lapset aakkosjärjestyksessä, eli tämän suvun lapset ovat b-kirjaimella alkavia. ;) Sain vähän lavastettua dramaakin tähän (jos sitä edes voi laskea draamaksi) :p Muuttaako Calvin tapansa? Minkälainen tyttö Beasta kasvaa? Kommentteja olisi kiva saada eli Risut ja ruusut tänne tulemaan. :)) 

T: Sanju ja Amanda

6 kommenttia:

  1. Mukava osa :) Kivasti kuvasit, että perheen arki ei ole aina ruusuilla tanssimista. :) Hyvä, että saivat kuitenkin sovittua ;) Uskon että Calvin muuttaa tapansa ja Beasta tulee varmaan suloinen tyttö :) Talo on myös todella kiva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sims3Tiikeri! :) Yritän pitää tätä legacya mahdollisimman realistisena ja se että pariskunnat ei koskaan eiitele ei ole kauheen realistista. :D Kiva että tykkäät talosta sillä mä olen SURKEA rakentaja. -.- Mut sisustaminen on enemmän mun juttu. ;)

      Poista
  2. Nyt lukasin kaikki ilmestyneet osat ja tykkäsin tosi paljon! :) Hahmot oli aidon oloisia ja odotan innolla millaista perheen elämä tulee lapsen kanssa olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pisara! Tulee hymy huulille kun näkee että joku tosiaan tätä lukee ja pitää siitä. :) Yritän aina pelata mahdollisimman realistisesti ja kirjoittaakkin niin. Itsekkin oon lukenut kaikki sun tarinat läpi jo aikoja sitten en vaan ole muistanut/ehtinyt jättää kommenttia.

      Poista
  3. Aika loistava osa! :D Tapahtumia riitti.. Pari riiteli, mikä on realistista :) Mutta onneksi saivat sovittua.. Voiko kummitustalossa tulla oikeesti kummitukseksi? Mun simit on tullu useimmiten ulos sieltä huonovointisina, mutta ei koskaan kummituksina :) 2.sukupolvi saatiin kehiin! Beasta tulee varmaan söpö taapero, kun kasvaa.. Ja Calvin toivottavasti huolehtii tytöstä myös työnsä ohella :)

    VastaaPoista
  4. Riidan lavastaminen on niin helppoa että silläon helppo tehä realismia peliin. Kummitustalosta voi tulla haamuksi. Homma toimii siten että sim menee taloon ja huonolla tuurilla sim tulee sieltä kummituksena ulos. Onneksi se on vaan väliaikaista ja kun sen vaikutus aika on ohi sim palautuu normaaliksi. (Muistaakseni 3-sim tuntia)

    VastaaPoista