Seuraava osa: Osa 15

Kuvat: 100%
Teksti: 0%
Muokatut kuvat: 50%

torstai 26. kesäkuuta 2014

12- Tanssiaiset



ANTEEKSI ETTÄ OSAN JULKAISUSSA ON KESTÄNYT HELVETIN KAUVAN!
Toivottavasti jatkatte Stonejen lukemista koska haluan todella kirjoittaa tätä legacya!

***
 Taas kerran olin huomannut olevani raskaana. Aamupahoinvointia oli ollut yllättävän vähän mutta nousevista kiloista ja vähäisestä oksentelusta päätellen olin raskaana. Olin sitten käynyt ostamassa raskaustestin ja kuten arvelin se näytti positiivista. Olin päättänyt kertoa muille vasta huomenna. >>Tämä saa luvan olla viimeinen<< ajttelin mielessäni.
 Olin joutunut taas ottamaan äityyslomaa pomoni alkoi olla aika kypsä siihen etten ollut melkein koskaan töissä. Tein kuitenkin paljon ruokaa kotona joten taidot eivät olleet ruostuneet.

 Calvin oli töissä ja lapset koulussa eli olimme Bartin kanssa kahden. Bart oli juuri herännyt päiväuniltaan. ''Tahtoo leikkiä'' Bart sanoi minulle. ''Täältä tulee kutitus monsteri'' sanoin pojalleni. ''Tiedätkös Bart saat pian veljen tai siskon? mutta älä kerro isille ja muille se on yllätys'' sanon lempeästi Bartille ja tuo nyökkää.

 Olin itseasijassa hieman huolissani tulevan lapsen terveydestä en ollut enään mikään nuori sim ja lähestyin jo keski-ikää.

 Calvin oli kovin kiireinen töittensä kanssa olihan hän jo kova nimi Simlandian lehden toimituksessa. Nyt Calvinin piti kirjoittaa taas uusi artikkeli ja hänen puhelin soi taukoamatta.

 Bartin oli jo korkea aika opetella kävelemään sillä pian poika kasvaisi koululaiseksi. Kävelytuoli oli kätevä tapa opettaa kävelyn saloja.

 Olin juuri lähdössä kaupugille ku huomasin Bean ja Benin tekevän yhdessä läksyjä. Tuo näky nosti hymyn huulilleni.

 Olin tilannut taksin keskustaan josta suuntasin paikalliseen ruoka kauppaan olin päättänyt ostaa enemmän ruoka tarvikkeita uusia reseptejä varten ostin myös muutaman vesimeloonin kesän kunniaksi. Olin myös kuullut että jos syö paljon vesimelooneita raskausajalla niin on suurempi mahdollisuus saada tytö sillä olin salaa toivonut tyttöä kun miehiä oli jo talossa kolme kappaletta.

 Kun tulin kotiin päätin kertoa miehelleni perheen lisäyksestä. ''Kuule Calvin minulla on sinulle hyviä uutisia'' sanoin hieman epävarman. ''No mitä?'' Calvin kysyi uteliaana. ''Olen raskaana'' sanoin hymyillen eikä mennyt kauvaa kun Calvin jo jutteli vatsa asukeille.

 Bealle en voinut kertoa koska hän oli lukittautunut taas huoneeseensa tekemään tieteelisiä kokeilujaan kemistisetillä.

 Benille kerroin heti uutisen Calvinin jälkeen ja poika oli innoissaan uudesta vauvasta.

 Koska Bea oli kätevä käsistään hän hoiti tukkeutuneet vessanpöntöt ja rikkinäiset kodinkoneet. Säästimme paljon rahaa kun korjaajaa ei tarvittu.

 Ben jutteli usein parhaan ystävänsä kanssa puhelimessa joka oli samalla luokalla. Ben piti myös tietokone peleistä kuten isänsäkin.

 Kumartelu alkoi olla jo vaikeaa vatsani kanssa.

 Onneksi Calvin auttoi minua. Calvin tuli pihalle kun olin poimimassa vahoja sanomalehtiä pihalta. ''Älä rehki liikaa'' hän sanoi ja otti käsistäni kiinni. Kuhertelimme siinä hetken ihan kuin ennenvanhaan.

Bea kertoo:
 Siinä minä seisoin peilin ääressä katsellen itseäni leopardi kuvioinen vhreä mekko päälläni. Äiti oli ostanut sen minulle tämän illan tansseja varten. En edes halunnut mennä mutta äitini oli suunilleen pakottanut minut menemään. ''Se on yksi teinin elämän kohokohdista'' äiti oli sannut niinpä annoin periksi.

 ''Onko sun pakko mennä?'' hellis kysyi minulta. ''Joo jäisin kyllä mielummin tänne sun kanssasi kun katselemaan pissiksiä jotka taistelee kuin villieläimet jostain muovi kruunusta'' sanoin sarkastisella äänellä.

 Pian valkoinen limusiini saapui talomme eteen ja minun oli pakko mennä. ''HAUSKAA ILTAA!'' huusi äitini keittiöstä. >>Joo tosi hauskaa.....<< ajattelin.

 Siinä minä istuin isossa limusiinissa ihan yksin. Yleensä limusiinit olivat täynnä kavereita ja deittejä mutta minulla oli vain yksi ystävä nimittäin Hellis.

 Matka ei ollut pitkä ja lopulta saavuin koululle. Koulumme muutkin teinit saapuivat pikku hiljaa paikalle.

 Sillä väliin kun minä olin (todella tylsissä tansseissa) Bart vietti syntymäpäiväänsä.

Amanda kertoo:
  Bart osoittui herkästi innostuvaksi pojaksi. Bart myös piti marjanpunaisesta.

 Heti Bartin syntymäpäivien jälkeen synnytykseni käynnistyi. ''Calvin soita taksi lapsivesi meni'' sanoin vatsaani pidellen.

 Ei kestänyt kauvaa kun istuimme taksissa matkalla sairaalaan sinä iltana oli kova rankka sade.

 Sillä väliin Bea oli tullut kotiin tanssiais kuva mukanaan ja myös tanssiaisten kunigatar kruunu mukanaan lin hyvin ylpeä tyttärestäni olinhan minäkin joskus ollut tanssiaisten kunigatar.

Saimme yllätykseksemme kaksoset tytön ja pojan. Ensimmäiseksi syntyi Bienca ja sitten Brandon. Horoskoopiltaan he olivat rapuja.

Biencan luenteenpiirteet ovat:
- Kömpelys
- Kaikesta kiinostunut

Brandonin luoteenpirteet ovat:
- Herkästi innostuva
- Sikeä uninen
-----------------------------------------------------
Vihdoin sain tämänkin osan aikaiseksi. Itse asijassa mulla on kuvat valmiina seuraavaankin osaan nyt se pitäis vaan saada kirjoitetuksi. Seuraavassa osassa on ihan kauheasti aikahyppyjä ja todella monet synttärit. Mutta toivottavasti nautitte osasta. Risut ja ruusut kommentteihin tai Cboxsiin.

Tiedän että on varmaan ihan sairaasti kirjoitus virheitä koska en saanut oikolukiaa itselleni ja siksi kestikin näin kauvan. Nyt kun otin itseäni niskasta kiinni ja oikoluin itse että saisin tämän joskus ulos. Niinpä teille kysymys että onko tämä ihan kauheaa sekamelkaa koska osia voisin jopa julkaista nopeampaa jos oikolukisin ne itse...Mutta jos tää on tosi rankkaa luettavaa niin silloin pysyn siinä että hommaan oikolukijan itselleni mut sitten kestää helkutin kauvan joten haluan kuulla mielipiteenne. MINÄ JA STONET TOIVOVAT ETTÄ JATKATTE LUKEMISTA KIITOS JA KUMARRUS!

T: Sanju ja Amanda

8 kommenttia:

  1. Kiva osa! Bea ansaitsi kyllä tuon tanssiaiskuningatar-tittelin :)
    Nyt on sitten viisi lasta Stonejen perheessä. Katsotaan minkälaisiksi Bienca ja Brandon kasvavat :o Luulen että Beasta tulee perijä kuitenkin.
    Ja itse en ainakaan kamalasti noita kirjotusvirheitä huomannu :")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mulla oli jonkun asteen paineita mahdollisten kirjoitus virheiden takia joten olen todella helpottunut. Bea tosiaan ei kauheasti välitä muovi kruunuista ja just se on se piirre josta mä tykkään Beasta se ei oo niinkuin muut ton ikäset tytöt sille on vaan tärkeintä saada Hellis eloon ja opiskella. (Mun pikku nörtti vaikka Bea ei näytä nörtiltä yhtään) Kaksoset ovat tdella saman näköisiä jossain määrin ainakin vaatteiden suhteen ;)

      Minä aijon pitää perijä äänestyksen Bean ja Benin välillä (koska muut on liian nuoria jos ei oteta huomioon Bartia mut en osaa sanoo tuleeko mukaan perijä äänestykseen) mutta lisätietoa siitä sitten seuraavassa osassa. ;)

      Poista
  2. Tälle perheelle sitä vain lapsia tulee. No hyvä, ettei perheen nuorimmaiset pane sitä pahakseen. Oppivatpa jakamaan tavaroita kun on useampia niin ei tule itsekkäitä teinejä. :---D
    Innolla odotan millaista perheen teinien elämä tulee olemaan kun kaikki lapset sinne ikään pääsevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep onneksi ei enään niitä tarvitse hankkia kun 5-lasta tuli täyteen :D Eli Calvinin unelma määrä lapsia ;)

      Juu ensi osassa keskitytään enemmän Beaan kun vanhemmat häipyy vähäksi aikaa. Siinä sitten on vastuuta Bealle :D Tosin kaikki ei ota uusia tulokkaita kovin hyvin vastaan ;)

      Poista
  3. Kiva, että Stonet jatkuvat yhä. Ehdinkin jo kaipailla jatkoa. :) Hyvä, että arki sujuu entiseen malliin mukavasti ja lapsetkin tulevat toimeen keskenään. Kiva myös, että Beasta tuli tanssijaisten kuningatar. Ehkä hän sen myötä saisi ystäviä koulutovereistaan, vaikka hyvin hän näyttää aikansa saavan kulumaan ilmankin. Perheen uusimmilla tulokkailla on kivat nimet.
    Kirjoitusvirheitä en keskittynyt syynäämään, mutta ei mitään pahasti silmään pistänyt.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että täällä on uusi osanen :).

    Olen ollut piilolukija jo Skylareiden ajoilta, huomaan että olet kehittynyt hurjasti
    kirjoittamisessa.

    Ja nyt tein itselleni käyttäjän tänne. Jospa lisäisit lukijapalkin niin voisin liittyä?

    Minulla on kaksi sims aiheista blogia. ---> My-wiibaa-sims, ja Legacy Challenge Confused. Liittyisitkö? :)

    VastaaPoista
  5. Minä jatkan ainakin lukemista! Vastahan tänne löysin xD Ja odotan jo innolla uutta osaa ;) Jos huomasit niin jätin kahdeksanteen osaan piiiitkän kommentin ;)

    Mukava huomata miten olet jo näin lyhyessä ajassa kehittynyt kirjoittamisessa. Se tuntuu sujuvan entistä paremmin :) Kirjoitusvirheitä oli, jotka tuntuivat loikkivan silmilleni, mutta ne ovat vain pieni virheitä (esim. vesimeloonit ovat yhdellä oolla eli vesimeloni). Muuten osa oli kerronnallisesti hyvä, eikä mikään sekamelska :)

    Beasta kasvaa kaunokainen. Hänessä on paljon äitinsä näköä :) Jännittää nähdä miltä muut lapset näyttävät kasvattuaan. Toivon silti Beasta perijää ;)

    VastaaPoista
  6. Koitin kommentoida tänne mutta en löydä kommentiani,joten laitan uuden :) Aloin lukemaan tätä legacya 2 päivää sitten.Tämä on hyvä ja toivon,että tämä jatkuu pitkään :) Kirjotus virheitä en itse löydä ja tarina ei minun mielestä ole sekamelskaa :) Toivoisin Beasta periää,mutta odotan innolla muiden lapsien kasvua :)

    VastaaPoista