Seuraava osa: Osa 15

Kuvat: 100%
Teksti: 0%
Muokatut kuvat: 50%

maanantai 27. tammikuuta 2014

10- Mielikuvituskaveri

                                                                              ***
 Arki sujui tavalliseen tapaan. En ollut kertonut raskaudesta vielä kenellekkään, mutta tänä iltana aijoin kertoa Calvinille.
Olin hieman huolissani Beasta, sillä hän kiven kovaa väitti että hänen nukkensa Hellis oli elävä nukke joka näyttäytyi elävässä muodossa vain hänelle. Huomasin usein miten Bea puhui itsekseen. Kun kysyin kelle hän puhui, tämä sanoi juttelevansa Hellikselle. Calvin taas ei ollut huolissaan, sillä hänellä oli ollut myös mielikuvituskavereita pienenä, se kuulemma kuuluu asiaan.
 ''ÄITII, ISÄÄ!  VESSANPÖNTTÖ VUOTAA TAAS!'' kuului Bean turhautunut ääni. ''Anna kun mä hoidan'' sanoin ennen kun Calvin ehti edes aloittaa väittelyä siitä että vessanpöntön avaaminen olisi miesten hommaa.
 Myös pikku Benille piti opettaa elämän perustaitoja. Ben ei ollut todellakaan yhtä nopea oppimaan kun Bea oli ollut.
 Eräänä iltana sain puhelun Calvinin veljeltä. Hän halusi tavata minut Show-puistossa ja jutella kanssani. Paljastui että Calvinin veli oli myöskin aloittamassa uraa ruuanlaiton parissa ja halusi vinkkejä. Minusta oli mukavaa että nyt minulla oli joku jonka kanssa höpistä ruuanlaitosta.
 Kun tulin kotiin löysin Benin leikkimästä nukkekodilla Bean huoneesta. ''BEN EI SAA SYÖDÄ NUKKEJA!'' toruin tuota kun näin tuon ahmivan erään nuken päätä. Seuraavaksi kuulin miten Calvin tuli kotiin. >>Nyt on aika<< ajattelin.
 Pyysin Calvinia lasten huoneeseen juttelemaan. ''Kuule Calvin nyt on niin että olen raskaana'' sanoin. ''Jep niin mä vähän arvelin kun on nuo tutut raskausvaatteet ja olet pyöristynyt hieman'' mieheni sanoi nauhrahtaen. ''Milloin ajattelit kertoa Bealle?'' Calvin tokaisi heti perään hieman vakavammalla äänellä. ''Huomenna...'' vastasin. ''Okei kerrotaan yhdessä kun minullakin on vapaata huomenna'' Calvin vastasi rohkaisevasti.
 Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Calvinin oli pakko lähteä kaupungin talolle, sillä joku oli valmiina paljastamaan Calvinille jymy jutun.
 Samoihin aikoihin kun Calvin lähti, Bea söi aamiaiseksi joulujuhliimme tuotuja kevätkääryleitä.
Bea oli todella avulias tyttö sillä tämä auttoi kotitöissä pyytämättäkin. Bea tiesi että minulla ja Calvinilla oli paljon tekemistä, joten Bea auttoi siivoamisessa usein.
 Raskauteni näkyi jo aika selvästi joten oli hyvä aika kertoa Bealle. ''BEAA, TULE KEITTIÖÖN, MINULLA ON ASIAA!'' Huusin keittiöstä. ''SELVÄ ÄITI!'' kuului Bean makuuhuneesta.
 ''Kuule Bea nyt on käynyt niin että sinä saat joko pikkusiskon tai veljen'' sanoin Bealle varovasti. >>Toivottavasti tämä ottaa asian hyvin<< toivoin mielessäni.
 ''Ihanko totta? Kivaa toivottavasti se on tyttö!'' Bea sanoi innostuneena. Olin onnellinen että tyttö otti asian näinkin hyvin.
 ''Saanko kokeilla massua?'' Bea kysyi varovasti minulta. ''Tottakai'' sanoin hymyillen ja katsoin kun Bea innoissaan tervehti vatsaasukkia.
                                                                              ***
 Viikot kuluivat ja vatsani kasvoi. Bea oli kyllä mielikuvitus-rikas tyttö ja tuon lempileikkejä olikin prinsessaleikit. Silloin hän pukeutui viittaan ja pahvikruunuunja laittoi koruja. Bea rakasti johtaa ruokapöytäkeskusteluja, vaikka ei ketään muita ollutkaan pöydän ääressä. Olin kyllä kieltänyt tyttöä seisomasta tuoleilla koska pelkäsin hänen putoavan tuolilta ja satuttavansa itsensä.
 ''Bea, tule alas sieltä tuolilta! Sitä paitsi täältä tulee lempiohjelmasi, herra pupu'' sanoin.
 Pian Bea kipitti kiltisti viereeni sohvalle ja katsoimme yhdessä piirettyjä.
 Kun me katsoimme piirettyjä Calvin laittoi Benin päiväunille.
 Kun Ben oli nukahtanut Calvin meni kirjoittamaan juttua kaupungintalosta.
 Bean lastenohjelmat olivat loppuneet ja minun ohjelmat alkamassa, nimittäin Master Chef Simslandia. Ohjelmassa simit kilpailivat ruuanlaitossa ja joka jakson lopussa tuomarit tiputtivat yhden kilpailijan pois. ''Noilla alkaa olla kiire'' Bea tokaisi. ''Niinpä, toivottavasti suosikkini pääsee jatkoon'' totesin. Tämä mustahiuksinen nainen oli kotoisin Shang Simlatasta asti.
 Tuomareita oli kolme. Ensimmäinen oli vanha rouva, joka on kuuluisa ruokakirjailija. Sitten mailmankuulu ruokarvostelija. Ja lopuksi suurta ravintolaketjua pyörittävä nuori nainen. Suosikkini pääsi kun pääsikin jatkoon.
 Olimme hankkineet kävelytuolin, jotta Ben voisi opetella itsenäisesti kävelemään.
 Bea ei oikein tykännyt siitä että Ben pureskeli hänen lelujaan, varsinkin kun nukkekoti oli yksi hänen lemppareitaan.
 Vaikka Calvin oli mestaritason kirjoittaja hänen karismataitonsa ei ollut kovin hyvät. Siksi Calvinin oli puhuttava vessanpeilille välillä, jopa tunti ennenkuin oli harjoitellut tarpeeksi.
 Sitten eräänä iltana se tapahtui, nimittäin synnytykseni käynnistyi. ''Calvin lapsivesi meni!'' ähkäisin pidellen vatsaani. ''MITÄÄÄ!EIHÄN SEN VIELÄ PITÄNYT SYNTYÄ, VAI PITIKÖ?!'' Calvin piteli päätään paniikissa. ''Bea, mene sinä nukkumaan niin vien äitisi sairaalaan. Sä varmaan pärjäät täällä sen aikaa?'' Calvin kysyi ja Bea nyökkäsi ja juoksi huoneeseensa.
 Niin me saavuimme  sairaalalle. Calvin oli ottanut Benin mukaan, koska hänhän ei enään lastenvahtia palkkaisi.
Ei kestänyt kauvaa kun uusi lapsi syntyi mailmaan. Bean toive ei valitettavasti toteutunut, sillä saimme pojan jonka nimesimme Bartiksi. Bartin horoskooppi oli Neitsyt.

Bartin luonne on:
- Nero
- Ystävällinen

Niinpä suuntasimme uusi poikalapsi mukanamme kotiin.
                                                                         
                                                                         ***
Sainpas tän osan kirjoitettua :D Tässä blogaamisessa ja niitten seuraamisests on nyt ollut vähän taukoa kun irl elämäs on ollu kaikkee muuta. Muutenkin olen ollut vähän koneella kun sain joululahjaksi Ipadin. ^3^ Mut joo.... Jättäkää Risut&Ruusut tonne kommentteihin tai Cboxiin ;)

T: Sanju ja Amanda

4 kommenttia:

  1. Kiva arkinen osa taas. Tää pariskunta se vaan saa lapsia. Vieläköhän on lisää tulossa? ;D
    Innolla odotan sitä aikaa kun lapset kasvavat, että miten sisarukset tulevat toistensa kanssa toimeen.
    :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on tapahtunut vaikka mitä! Katselin viimeisimpiä osia enkä äkkisältään nähnyt kommenttejani, vaikka olen varma, että on tullut kommentoitua. No kaikesta huolimatta, kiva osa jälleen. Bea vaikuttaa reippaalta tytöltä ja tuskin mielikuvitusleikkeihin uppoutuminen haitaksi on. Kolmas lapsi on kiva lisä Stonejen arkeen. Bartin ja Benin kasvua odotellessa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana osa tämäkin! :) Perheen arkea oli kiva seurata ja syntyihän viimeinkin kolmas lapsi perheeseen..Saapi nähdä miten Bea reagoi vauvaan, kun ei ollutkaan toivomaansa "merkkiä" :) Niin ja Benin kasvua odotellen jo :D Hienosti sun tarina etenee ja se on kivaa luettavaa.. Jatka samaan malliin :D

    VastaaPoista
  4. Kiva osa! :) Bea ja Ben on sulosia lapsosia kuten myös uusi tulokas Bart :) Stonejen arjesta on mukava lukea. Jatkoa ootellen! :)

    VastaaPoista